TARINA


Kuka on Ossi Valpio?

Olen aina ollut utelias toiminnan mies. Nuoruuden unelma-ammattini oli räppäävä liikunnanopettaja, joka pelaa puoli-ammattilaisena koripalloa.

Tämä unelma jäi, kun sairastuin 16-vuotiaana syöpään, leukemiaan. Elämä heitti Kuopion Yliopistolliseen sairaalaan syntymään uudelleen. Vajaassa vuodessa tentin 10. luokan sairaalasta käsin ja opin tärkeimmän opetukseni koskaan - asenteella pärjää missä vaan.


Tuona aikana minua koeteltiin fyysisesti ja henkisesti enemmän kuin haluaisin edes muistaa. Henki meinasi lähteä monesti, ja lääkkeitä söin enemmän kuin ravintoa. Selvisin siitä. Ja selvisin myös lukioon. Siirryin melkein suoraan sairaalan pediltä koulun penkille istumaan, mutta siellä istuessani täysin uutena ja haavoittuneena miehenä minut valtasikin pelko.

Kärsin edelleen kivuista, lonkkani oli valtavan kipeä ja söin kahmalokaupalla vahvoja kipulääkkeitä sekä rauhoittavia. Turposin kortisonista kuin ilmapallo, ja itsetuntoni laski alemmaksi kuin olin uskonut olevan mahdollista. En pärjännyt enää koripallossa enkä koulussa. Ainoa missä koin onnistumisia, oli musiikin kirjottaminen. Tein räppiä ja annoin teksteille kaikkeni.

Lopetin lukion kesken 18-vuotiaana, ja muutin kotiin, jossa oli aiemmin asunut pyörätuolia käyttävä ihminen. Ymmärrät pian, miksi jälkeenpäin tämä tuntui enteeltä. Samoihin aikoihin vasen jalkani alkoi puutumaan varsinkin öisin. Heräsin jalan kihelmöintiin, enkä tuntenut sitä kunnolla. Muistan, kun hakkasin jalkaa nyrkillä ja pelkäsin tuntematonta. Menimme äidin kanssa kuulemaan huonot uutiset lääkäriltä - molemmat reisiluun päät olivat kuolioituneet kortisonin syömisen vaikutuksesta.

Tuomio: Kävelykielto ja pyörätuoli alle. Bonus: Invalidin pysäköintikortti ja ilmainen parkkeeraus.

Melkein kaksi vuotta myöhemmin reisiluun päät leikattiin poikki, ja tilalle asennettiin titaania. Samalla fyysinen ja henkinen jaksamiseni romahti entisestään. Minulla todettiin post-traumaattinen stressi, enkä ollut saanut tarpeeksi kuntoutusta leikkauksen jälkeen. Muutaman vuoden ravitsin itseäni pikaruoalla, limsoilla ja lääkkeillä - Jaksaminen nolla, tulos nolla.

Sitten jotain napsahti. Päätin heittää lääkkeet roskiin ja alkaa ottamaan vastuuta terveydestäni. Olin vuosia ulkoistanut hyvinvointiani alan ammattilaisille, heille, jotka antoivat minulle diagnooseja. Ja vaikka he varmasti tekivät parhaansa, ja olen elämäni pelastamisesta todella kiitollinen, niin yhdessä asiassa he kuitenkin epäonnistuivat. En ollut oppinut tarpeeksi siitä miten ihminen toimii, miten minun mieleni ja kehoni pelaavat yhteistyössä. Kuinka voisin parhaiten hoitaa itse itseäni. 

Tuohon tärkeään hetkeen katalyyttinä toimi ensimmäinen suuri opettajani - Psykoterapeutti Hannu Majava auttoi minut alkuun matkalle itseni herraksi. Hän kertoi, miten näin kovia traumoja kokenut nuori mies ei ollut pystynyt käsittelemään kokemaansa pitkäkestoiseen muistiin.

Olin sen vuoksi kuin Bill Murray elokuvassa ”Päiväni Murmelina” - Maistoin suussani solumyrkyt, vaikken ollut saanut niitä vuosiin. Pelkkä sairaalan näkeminen aiheutti pahaa oloa, kun mieleni tuotti eläviksi nuo inhat muistot yhä uudelleen ja uudelleen. Kun Hannu piirsi tämän prosessin auki fläppitaululle, jotain liikahti. Hän ehdotti ratkaisuksi EMDR-terapiaa (Eye Movement Desensitization  and Reprocessing therapy), eli tietynlaista hypnoosia, joka simuloi sitä unen vaihetta, jossa lähimpiä muistoja viedään menneisyyden varastoon. Skeptisyydestäni huolimatta suostuin kokeilemaan.


Ensimmäisen terapiakerran jälkeen nukuin yli puoli päivää putkeen kotiin päästyäni. Herätessäni tuntui siltä, kuin iso ja sekava lankakerä oli alkanut aukeamaan kuin itsestään, traumat pääsivät oikeaan perspektiiviin ja negatiiviset tunteet alkoivat purkautumaan. En pelännyt enää tulevaa vaan odotin sitä. Sain takaisin voimani.

Aloin opiskelemaan ihmisen käyttöopasta.


Selasin internetiä taukoamatta ja testasin oppimaani välittömästi käytännössä. Söin enemmän tuoreita kasviksia, oikeaa ruokaa ja luin ravinnon vaikutuksista. Aloitin voimaharjoittelun kahvakuulilla, opettelin käyttämään itsehoitovälineitä kivunhoitoon ja mietin liikettä uusista näkökulmista. Kokeilin uusia tapoja hoitaa sekä mielen että kehon ongelmia. Tajusin sisäistäneeni jotain itseäni suurempaa.

VASTUU MINUSTA ON MINULLA ITSELLÄNI.

Tuo polte johti opiskelemaan sekä klassista hierontaa, itsehoitomenetelmiä, NLP:tä että alkukantaista liikettä, eli Primal Movea. Ohjelmoin itseni uudelleen. Aloin liikkumaan enemmän lattialla ryömien ja kontaten, samalla tavoin kuin lapsi opettelee liikkumista. Opetin mieltäni ajattelemaan terveemmällä, uudella tavalla, ja ankkuroimaan hyviä viboja asioihin, joihin halusin keskittyä. Käytin pillereiden sijaan kylmää vettä lääkkeenä, poistamaan kehostani kroonista tulehdusta, joka oli syönyt minua vuosia. Opettelin hengitystekniikoita, joilla autoin itseäni toipumaan arjen rasituksista nopeammin. Valmensin itseäni paremmaksi ihmiseksi kaikilla osa-alueilla. Ja tiesin, että tulen vielä opettamaan oppimani muille.

Tästä kaikesta syntyi feeniksin lailla Liikemies Ossi Valpio. Mies, jonka elämäntehtävä on kannustaa ihmisiä henkisesti ja fyysisesti kohti omia tavoitteitaan. Olen omistautunut auttamaan ihmisiä sisäistämään oman terveytensä ja potentiaalinsa, sekä lopettamaan sen ulkoistamisen muille. Inspiroin etsimään ratkaisuja syyllisten sijaan, tekemään päätöksiä ja muutoksia nyt eikä huomenna. Enkä voisi olla onnellisempi tehdessäni tätä työtä.

Toivottavasti voimme tehdä sitä yhdessä. Sinun tavoitteesi on minun tavoitteeni.

Kiitos kun luit tarinani. Millainen sinun tarinasi on, ja millaisen seuraavan kappaleen siihen kirjoitat?

 

Jyväskylä

+358 40 416 9054

©2018 by Ossi Valpio. Proudly created with Wix.com